Informatum

Informatum

Esimiesvalmennus

Esimies uskaltaa kohdata ja malttaa olla käytännönläheinen

Informatumin yhtenä tärkeimpänä tavoitteena esimiesvalmennuksessamme on oivalluttaa esimiehet pois liian mekaanisten johtamiskäytäntöjen maailmasta. Tähän esimiehet tarvitsevat konkreettisten työkalujen lisäksi huomattavasti nykyistä enemmän kykyä peilata omia asenteitaan ja niistä johtuvaa tekemistä.

Erityinen vahvuutemme valmentavan esimiestyön valmennuksissa on ihmiskeskeisen, voimaannuttavan johtamisen ja vahvan käytännönläheisyyden yhdistäminen. Parhaat tulokset myynnissä syntyvät siitä, että johtamisessa painottuvat tekemisen keinot - eivät numerot. Esimiestyön laatu heijastuu suoraan asiakasrajapintaan ja myyntituloksiin.

Yrityksissä tulisi sopia systemaattisista johtamisen keinoista, jotka otetaan käyttöön arjessa. Näissä tilanteissa, johtamisen h-hetkissä, otetaan johtajuus. Silloin oma rooli esimiehenä on erityisen tärkeä. Keskeisimpiin tilanteisiin, joilta haetaan eniten vaikuttavuutta, on tärkeää valmistautua. Niissä tulee olla läsnä niin, että aidosti tavoittaa toisen ihmisen. Parhaimmillaan johtaja synnyttää menestystä, joka näkyy sekä kasvavina voimavaroina että paranevina tuloksina.

Esimiesvalmennuksissamme keskeisiä sisältöjä ovat muun muassa asennemuutoksen johtaminen, oman ihmiskäsityksen tiedostaminen sekä omien myönteisten ja estävien uskomusten tunnistaminen. Konkreettisimmillaan sisällöt valmentavassa esimiestyössä ovat esimiesten näkemyksen täsmentäminen myynnistä ja asiakaspalvelusta, kyky viestiä tavoitteista innostavasti, tapa antaa palautetta, kyky edellyttää ja tapa toimia käytännön johtamistilanteissa.

 

Henkilöstö esittäytyy

Case: Intrum Justitia

Intrum Justitiassa kehitettiin esimiesten kykyä valmentaa.